Naisen sydän

Sydämen terveyden asialla

Tilaa tuotteet hyvinvointiin

Naisenkin sydän voi oireilla

Naisen sydän on fyysisesti aivan samannäköinen verisuonistonsa ja rakenteensa puolesta, kuin miehenkin, mutta sairauksissa ja oireissa on eroja. Tämä osittain ainakin johtuu estrogeenista eli naissukupuolihormonista, jota naisilla luonnollisesti on paljon enemmän. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa syy ja kaikkia eivät tutkijat ole edes osanneet selvittää.

Rintakivut naisella eivät aina automaattisesti tarkoita sydänkohtausta tai muuta vakavaa, mutta ne kannattaa ottaa vakavasti. Jos tekee raskasta työtä ja työpäivän jälkeen kivistelee, on syy luultavasti jossain muualla, kuin itse sydämessä. Se voi löytyä jopa selän lihaksistosta, joka jumittuessaan saattaa säteillä rintakehän puolelle. Rasituskipuun kannattaa kuitenkin kiinnittää heti huomiota ja ottaa yhteys terveyskeskukseen.

Sydänsairaudet ovat suomalaisten ykköstappaja, joten sydämen hyvinvointiin kannattaa kiinnittää huomiota ajoissa. Liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat ne tärkeimmät tekijät tässäkin asiassa. Myös ylipaino rasittaa sydäntä.

Sydänsairaudet eivät ole leikin asia

Sydänsairaudet eivät ole leikin asia

Kaikki sydänoireet kannattaa ottaa vakavasti ja vähintään kuulostella itseään. Usein kivut johtuvat esimerkiksi lihaksista, mutta eivät aina. Sepelvaltimotauti voi hiipiä kohdalle huomaamatta. Se johtuu valtimoiden kovettumisesta sekä suonen ahtautumisesta. Se kuuluu yhdessä sydäninfarktin kanssa valtimotautien ryhmään.

Taudin oireita ei aina tunnisteta ja se tekee tästä aivan erityisen vaarallisen taudin. Toki oireisiin kuuluu rintakipu, mutta naisilla on usein hengenahdistusta, kovaa väsymystä, polttelua ylävatsalla, pahoinvointia, närästystä, painon tunnetta rinnassa sekä särkyä käsivarsissa, leukaperissä ja selässä. Jos oireita alkaa esiintyä myös levossa, on se merkki sairauden muuttumisesta vakavaksi.

Sydänkohtaus voi yllättää

Sydänkohtaus voi iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se kuitenkin yleensä varoittaa tulostaan merkeillä, jotka helposti jättää huomiotta vaikka ei kannattaisi. Oireet ovat samanlaisia, kuin sepelvaltimotaudin kanssa, kun se alkaa pahentua. Sydänkohtaus johtuukin siitä, että sepelvaltimo on tukkeutunut äkillisesti. Tästä voi seurata myös sydänlihaskuolio, mikäli tukosta ei saada auki riittävän nopeasti.

Sydänkohtaus on kuitenkin sairaus, jota voi hoitaa ennakolta, ettei se iskisi ja sydän pysyisi terveenä. Sydänmerkkituotteet ovat hyvä ja helppo keino avuksi tähän. Tuotteisiin, jotka edistävät sydänterveyttä ja ovat ryhmästään se parempi valinta, on painettu sydämen kuva kertomaan, että juuri se kannattaa ottaa käyttöön. Koska merkin käyttö maksaa, eivät kaikki tuotteet sitä saa ominaisuuksistaan huolimatta.

Viimeisimmät artikkelit

Terveys
Vitamiinit ja ravintolisät: mitä sydämen hyvinvoinnista kannattaa tietää
by Meri/ on 24 Sep 2026

Vitamiinit ja ravintolisät: mitä sydämen hyvinvoinnista kannattaa tietää

Kun syksy tulee ja päivät lyhenevät, moni alkaa miettiä vitamiineja ja muita ravintolisiä. Kaupan ja apteekin hyllyt ovat täynnä purkkeja, ja valinta voi tuntua vaikealta. Mitä ravintolisistä oikeastaan kannattaa tietää, ja miten ne liittyvät sydämen hyvinvointiin? Tässä kirjoituksessa käydään läpi perusasiat ilman lupauksia ihmeistä. Ruoka ensin, purkit tarvittaessa Monipuolinen ruokavalio on sydämen hyvinvoinnin perusta. Kasvikset, hedelmät, marjat, täysjyvävilja, palkokasvit, kala ja pehmeät rasvat tuovat elimistölle vitamiineja, kivennäisaineita, kuitua ja muita hyödyllisiä aineita yhtä aikaa.

Terveys
Vaihdevuodet ja sydän: mitä jokaisen naisen kannattaa tietää
by Meri/ on 06 May 2026

Vaihdevuodet ja sydän: mitä jokaisen naisen kannattaa tietää

Vaihdevuodet ovat jokaisen naisen elämässä luonnollinen vaihe, mutta niistä puhutaan usein vain kuumien aaltojen ja unihäiriöiden kautta. Vähemmän puhutaan siitä, että samaan aikaan muuttuu myös sydämen ja verisuonten tilanne. Kun tietää, mitä elimistössä tapahtuu, on helpompi tehdä valintoja, jotka tukevat sydäntä myös tulevina vuosina. Mitä vaihdevuosina tapahtuu? Vaihdevuosina munasarjojen hormonituotanto vähenee vähitellen, ja estrogeenin määrä elimistössä laskee. Estrogeenillä on monia tehtäviä, ja sen on katsottu suojaavan naisen verisuonia ennen vaihdevuosia. Kun suoja heikkenee, sydän- ja verisuonitautien riski alkaa vähitellen lähestyä miesten tasoa.

Terveys
Verenpaineen mittaaminen kotona: näin saat luotettavat tulokset
by Meri/ on 13 Jan 2026

Verenpaineen mittaaminen kotona: näin saat luotettavat tulokset

Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä, mutta se ei yleensä tunnu miltään. Moni elää vuosia tietämättä, että verenpaine on koholla. Siksi säännöllinen mittaaminen on yksinkertainen ja hyödyllinen tapa pitää huolta omasta sydämestä. Kotona mittaaminen on helppoa, kun tietää muutaman perusasian. Miksi mitata kotona? Vastaanotolla mitattu verenpaine voi olla tavallista korkeampi, koska tilanne jännittää. Kotona olet rauhallisemmassa ympäristössä, ja voit mitata useamman kerran eri päivinä. Näin saat kattavamman kuvan siitä, millainen verenpaineesi on tavallisessa arjessa.

Terveys
Hiustensiirto naiselle palauttaa itseluottamuksen
by Meri/ on 18 Sep 2024

Hiustensiirto naiselle palauttaa itseluottamuksen

Naisten hiustenlähtö ei ole mikään uusi asia ja se on yhtä yleistä kuin miehilläkin. Onneksi nykyään on jo helppo hakea pysyvää apua eikä välttämättä enää tarvitse tyytyä käyttämään peruukkia korjaamaan ongelmaa. Sen sijaan ensin on selvitettävä se, mistä hiustenlähtö johtuu. Sen perusteella on helpompi arvioida, onko hiustensiirto naiselle järkevää vai maksaako operaatiosta aivan turhaa. Hiustensiirto sinällään tuo pysyvät tuloksen hiuksiin. Missä tilanteessa hiustensiirto naiselle on vaihtoehto? Kun aletaan selvittämään sitä, onko hiustensiirto naiselle sopiva vaihtoehto, on otettava selville seuraavia asioita:

Terveys
Ikäihmisten hammashoito pähkinänkuoressa
by Meri/ on 05 Aug 2024

Ikäihmisten hammashoito pähkinänkuoressa

Vuosien mittaan ollaan päästy siihen tilanteeseen, että yhä useammalla ikääntyneellä ihmisellä on yhä edelleen omat hampaat suussa. Se tarkoittaa sitä, että ikäihmisten hammashoito on onnistunutta ja myös sitä, että ikääntyneiden joukossa on niitä, joiden hampaita on hoidettu jo vuosia. Totuushan on se, että hampaat eivät lähde sen vuoksi, että ihminen on vanha vaan siksi, että iensairaudet tulevat riesaksi. Unohdetaanko ikäihmisten hammashoito? Yleisterveyden kannalta ikäihmisten hammashoito on tärkeässä roolissa, sillä samalla se auttaa perussairauksien hoitoa.

Terveys
Hölkkääminen on tehokasta
by Meri/ on 22 Aug 2022

Hölkkääminen on tehokasta

Hölkkääminen on kevyttä juoksua ja tehokas aerobisen liikunnan muoto, joka soveltuu lähes kaikille. Koska se polttaa paljon kaloreita, sopii se erityisen hyvin painonpudottajille. Hölkkää harrastamalla voidaan treenata aerobista kestävyyttä ja fyysisiä kykyjä ilman suurempaa kehon rasittamista. Hölkkäämiselle ei voida määrittää tarkkaa nopeutta milloin juoksu muuttuu hölkkäämiseksi. Yleisesti ottaen nopeus on hyvä silloin kun pystyy puhumaan ongelmitta samalla kun hölkkää. Hölkkääminen ja juokseminen Hölkkääminen ja juokseminen ovat samankaltaisia lajeja mutta ne eivät ole sama asia.

Naisen sydän ja sydänkohtaus

Naisen sydän ja sydänkohtaus

Naisen sydän sairastuu siinä missä miehenkin, vaikka olisi kuinka vahva. Sydänkohtaus voi iskeä myös nuorelle, perusterveelle naiselle, jolloin vika voi olla jossain muualla kuin sepelvaltimoissa. Tällöin tutkitaan hyvin tarkkaan myös geenipuoli ja saatetaan asentaa jopa tahdistin estämään sydänkohtausta yllättämästä uudelleen. Aina sairautta ei voi estää, mutta kannattaa kuitenkin tehdä kaikkensa oman sydämensä eteen.

Naisen sydän voi oireilla hyvin salakavalasti ja säikytellä turhaankin. Rintakivut naisella ovat vain pieni osa mahdollisia oireita ja nekin voivat johtua useista eri asioista, kuten tukirangan fasettilukoista, niveltulehduksesta sekä myös ruoansulatuskanavasta närästyksen tai sappitulehduksen myötä. Syyt voivat olla myös jopa psyykkisiä ja rintakipua esiintyy paniikkihäiriön ja masennuksenkin yhteydessä.

Ruokavalio sydänterveyden tukena

Naisen sydän ja koko elimistö hyötyvät siitä, että ruokavalio on monipuolinen ja terveellinen. Tällainen ruokavalio sopii kaikille ja tulisikin ottaa osaksi jokaista päivää. Kasvikset, marjat sekä hedelmät ovat loistavia terveysvaikutuksiltaan ja takaavat riittävää vitamiinien saantia. Myös rasvan laatu on sydänasioissa todella tärkeä, sillä kova rasva edesauttaa tukoksien syntymistä, kun taas pehmeä kasvirasva auttaa pitämään verisuonet kunnossa.

Sydänterveyttä edistävä ruokavalio ehkäisee myös muiden sairauksien syntyä, kuten tyypin 2 diabetesta, aivovaltimotauteja sekä jopa joitain syöpiä. Sillä on suotuisa vaikutus myös verenpaineeseen ja luonnollisesti se tukee painonhallintaa vahvasti.