Juoksun hyödyt

post thumb
Terveys
by Meri/ on 17 Oct 2021

Juoksun hyödyt

Juoksu ja hölkkä ovat erinomaisia liikuntalajeja, jotka sopivat useimmille. Juoksun hyödyt ovat moninaiset. Se kehittää hengitys- ja verenkiertoelimistöä. Säännöllisesti tehtynä se vahvistaa sydäntä, parantaa rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa, vahvistaa luustoa sekä lihaksia, parantaa verenkiertoa sekä kiihdyttää aineenvaihduntaa. Juoksulla on fyysisten hyötyjen lisäksi myös henkisiä hyötyjä. Sen on todettu muun muassa parantavan mielialaa ja toimii erinomaisena stressin poistajana.

Hölkkäämisen ja juoksun hyödyt terveydelle

Juoksun ja hölkkäämisen hyödyt terveydelle ovat varsin mittavat. Monet tutkimukset osoittavat, että aerobinen harjoittelu, kuten juoksu, auttaa ehkäisemään syöpää. Säännöllinen juokseminen myös alentaa verenpainetta, parantaa ääreisverenkiertoa sekä lisää lihasten hiusverisuonistoa. Se on siis varsin tehokasta ja terveyttä edistävää liikuntaa. Harrastuksena juokseminen on vaivatonta, koska sitä voi harrastaa melkein, missä tahansa ja juuri silloin, kun itselle parhaiten sopii.

Juoksija käyttää todella monipuolisesti kehon eri lihaksia. Juoksu vahvistaa muun muassa jalkojen lihaksia, jotka ovat kovassa käytössä lenkin aikana. Se myös muokkaa reisilihaksia, pohkeita sekä takapuolta ja keskivartaloa. On myös huomattu, että kohtuullisella juoksemisella on hyvä vaikutus niveliin ja luustoon. Säännöllinen ja suunnitelmallinen harrastus edistää terveyttä monella eri tavalla.

Hölkkäämisen hyödyt mielialalle

Hölkkäämisen ja juoksun hyödyt ovat myös henkisiä. Moni juoksua harrastava kommentoi juoksulenkin jälkeen olonsa olevan hyvä, mieliala on kivasti koholla ja ärsyttävä stressikin on jäänyt kauas lenkkipolulle. Lenkki työpäivän jälkeen onkin loistava stressin karkottaja ja auttaa unohtamaan työasiat. Se toimii toki erinomaisesti myös aamulla. Tuolloin lenkin jälkeen päivä käynnistyy virkeästi ja tarmokkaasti sekä hyvällä fiiliksellä.

Juoksun hyödyt vaikuttavat myös uneen. Monien tutkimusten mukaan se vaikuttaa suotuisasti yöuneen. Unen laatu paranee ja uni on aiempaa voimaannuttavampaa. Mikäli tykkää juosta myöhään illalla, kannattaa lenkin jälkeen rauhoittua hieman esimerkiksi saunassa tai kuumassa suihkussa ennen yöpuulle menoa.

Painon pudottaminen juoksun avulla

Juokseminen kuluttaa paljon kaloreita. Se sopiikin hyvin harrastukseksi sellaiselle, jonka tavoitteena on pudottaa painoa ja kehittää aerobista kuntoa. Omat lenkit voi suunnitella siten, että niiden pituutta ja juoksuvauhtia pystyy muuttamaan. Tällöin jatkuva ja suunnitelmallinen kehittyminen on mahdollista. Juoksulenkin jälkeen kannattaa syödä hieman hiilihydraatteja ja juoda vettä. Lenkin jälkeen on mukava levätä ja rentoutua esimerkiksi galaksino.com nettikasinon live-kasinolla.

Moni haluaa saada juoksulla kiloja pois. Pelkkä juokseminen ei riitä painonpudotukseen, mutta kun ruokavalion laittaa kuntoon, voi juokseminen edesauttaa painon hallinnassa. Kun paino putoaa, myös juokseminen muuttuu kevyemmäksi ja helpommaksi. Juoksuharrastus onkin erinomainen laji kaikille, jotka haluavat hallita painoa.

Juoksun hyödyt sydämelle ja aineenvaihdunnalle

Juoksu vahvistaa sydämen toimintaa. Kun juoksuharrastukseen yhdistetään sydänystävällinen ruoka, voi sillä olla myönteisiä vaikutuksia sydämen terveyteen. Siksi se sopii hyvin kaikille sydämen kunnosta huolehtiville. Toki tässäkin harrastuksessa säännöllisyys on tärkeää. Tavoitteeksi voi ottaa esimerkiksi sen, että tekee joka viikko kolme juoksulenkkiä. Tähän voi yhdistää vielä lihaskuntoharjoittelun salilla muutamana päivänä viikossa.

Juokseminen myös kiihdyttää aineenvaihduntaa ja vähentää kehon rasvan määrää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hikoilee enemmän. Myös vatsan toiminta voi parantua juoksemisen myötä. Mikäli kärsii ummetuksesta, kannattaa kokeilla olisiko säännöllisestä liikuntaharrastuksesta hyötyä.

Juoksun hyödyt ovat erittäin monipuolisia keholle sekä mielelle. Juokseminen onkin erinomainen aerobinen liikuntamuoto. Lajiin tarvitsee vain hyvät juoksukengät ja lenkkeilyyn sopivat vaatteet. Tämä harrastus ei ole kelistä tai vuodenajasta riippuvainen. Talvella voi juosta, kunhan hankkii hyvät nastalenkkarit. Moni myös harrastaa monipuolista polkujuoksua, joka on saavuttanut suuren suosion viimeisten vuosien aikana.